Tuotekehitysblogi

Kelluva ostosparatiisi

Yleinen 02.07.2010 Kirsi Nurminen

Risteilylle lähdettäessä laukkuihin pakataan pitovaatteet parille päivälle ja illaksi kenties jotain juhlavampaa. Mukaan otetaan usein sekä pikkukengät että mukavammat kävelykengät, jotta Tukholmassa jaksaa kävellä koko päivän. Vaatteiden ja jalkineiden lisäksi varsinkin naismatkustajilla on mukanaan koruja ja asusteita, meikkejä, hiuslakkoja, hygieniatuotteita. Välillä pakkaaminen tehdään kiireellä tai touhusta puuttuu visio ja hytissä huomataan, että matkaan tuli sukkahousut sukkapaolla, taikka paidan väri ei soinnukaan muuhun asukokonaisuuteen. Tilanteesta pelastaa laivan ostospaikat, joista voi hankkia itselleen tai tuliaisiksi jotain uutta ja ihanaa. Vaikka shoppailuintressit olisikin suunnattu vasta Tukholman tavarataloihin ja putiikkeihin, laivalta löytää paljon kilpailukykyisiä tuotteita, sillä hinnat ovat vähintään 20% edullisempia verrattuna suositushintoihin maissa.

Toimin tuotepäällikkönä Tallink Siljalla ja vastuualueenani on muoti ja asusteet. Työtäni on seurata muotia ja mallistoja ja valita niistä laivojemme myymälöihin sopivia ja toivottuja tuotteita. Myymälöihin tulee jotain uutta joka kuukausi ja yleensä teen ostot noin puoli vuotta ennakkoon. Sisäänostettavista vaatteista 85% on yläosia. Tämä selittyy sillä, että yläosan sovittaminen käy huomattavasti nopeammin ja helpommin kuin housujen tai hameiden. Risteilylle lähdetään hieman juhlamielellä ja myymälöistä on mukava hankkia heräteostoksia, kuten jotain päälle pantavaa samalle illalle. Myös uusi koru tai solmio piristää mieltä ja täydentää ilmettä. Naiset tekevät vaate- ja asusteostoksia selkeästi miehiä enemmän, mutta meillä on paljon miespuolisia kanta-asiakkaita, jotka ostavat kerralla koko asukokonaisuuden.

Me sisäänostajat haemme laivoille sellaisia brändejä, joilla on suhteellisen laaja tunnettuus, mutta toisaalta osa valikoimasta on sellaista, jota ei saa mistään muualta. Vuosien varrella olen huomannut, että laivamatkustaja ei hae välttämättä perustuotteita, kuten yksinkertaisia t-paitoja, naisten kauluspaitoja tms. Enemmänkin ostetaan niitä heräteostoksia ja monesti valitsen mallistoista hieman erikoisempia vaatekappaleita. Liiketilat laivoilla ovat rajallisia ja kaikkia ihanuuksia ei ole mahdollista meille ostaa. Tilavuus rajoittaa valikoimaa ja välillä on mietittävä mistä luovutaan, jotta saadaan uutuuksia tilalle. Pyrimme hankkimaan joka sesonkiin jotakin uutta ja mallistot rakennetaan mahdollisimman kattavasti, ottaen huomioon matkustajien ikäjakauman ja erilaiset vartalot. Silloin tällöin toivotaan ns. isojen tyttöjen mallistoja ja on näitä välillä hankittukin. Kuitenkin on huomattu, etteivät kyseiset vaatteet mene kaupaksi ja olemme päätyneet hankkimaan niin laajasti kokoja kuin niitä on kustakin meillä myynnissä olevasta mallistosta mahdollista saada. Toki tämäkin mallikohtaisesti, koska joissakin malleissa leikkaukset eivät sovellu suuriin kokoihin.

Siljan Helsingin linjan laivoilta löytyvät liikkeet Fashion, Trend Shop. Fashion on naisten ja miesten vaatteiden erikoismyymälä, josta löytyy trendikkäitä merkkivaatteita edulliseen merihintaan. Tällä hetkellä olen valikoinut Fashioniin tunnettuja merkkejä, kuten Jackpot, Hilfiger, Marc O’Polo, Mexx, Esprit, Bandolera, Oui moments, Oui collection, Sandwich, Blend He ja She, MAC, Seidensticker ja Serpenttiini. Trend Shopin valikoimiin olen ostanut niin tunnettuja kuin nouseviakin brändejä. Valikoimassa huippumerkeistä on edustettuina mm. Guess, Swatch, Longchamp, Ceannis, Marc shoes, Esprit, Mexx, Snö of Sweden, Pilgrim, Gemini by Helen, Rochet, Ray Ban ja Marimekko. Trend Shopista löytyy siis asusteita, koruja, laukkuja, kenkiä, kelloja, aurinkolaseja ja huiveja. Gifts & Toys –liikkeeseen hankitaan pienten omia merkkituotteita, kuten Lego-lastenvaatteita. Aikuisille liike tarjoaa ideoita ja tuotteita kodin sisustukseen ja valikoimassa on mm. Pentikin, Iittalan, Sagaformin ja Marimekon tuotteita ja lahjatavaraa.

Työhöni kuuluu myös syväluotausta ja asiakkaiden mieltymysten tunnustelua. Saan paljon arvokasta tietoa matkustajiemme ostoskäyttäytymisestä myyntiraporteista, liikkeittemme myyjiltä sekä myös asiakaspalautteiden kautta. Ammatissani luontainen kiinnostus muotia kohtaan ja kokemus helpottaa valintoja, mutta myyntitilastoista sekä asiakkaiden toiveista ja palautteista on myös suuri apu. Tälle kesälle liikkeiden valikoimiin on toivottu paljon WeSC’iä, jota onkin kesälomalaisten saatavilla kaikilla Siljan laivoilla. Lisäksi meillä on nyt myös saatavilla suureksi hittituotteeksi nousseet ”vartaloa muokkaavat” FitFlop-sandaalit. Toivotan kaikille ilahduttavia ostoshetkiä merillä ja mukavaa kesää!

Kirsi Nurminen
tuotepäällikkö / muoti ja asusteet
Tallink Silja Oy

Kommentointi

Voit kommentoida tämän sivun sisältöä vain kirjautumalla sisään.