Tuotekehitysblogi

Häähumua Tukholmassa ja Silja Serenadella

Yleinen 17.06.2010 Laura Saksala

Lehdet ovat jo pari viikkoa rummuttaneet taukoamatta Victorian ja Danielin häistä ja ”Suomi-Daniel” on otettu meillä omaksi siinä määrin, että kuninkaalliset häät kiinnostavat kansaa täällä lähes yhtä paljon kuin Ruotsissa. Edellinen blogimerkintäni käsitteli risteilyromantiikkaa ja Ruotsissa häähumun vaan kiihtyessä, taidan jatkaa samalla teemalla. Vickanin ja Danielin häiden aattona kahdeksan paria vihitään Silja Srenadella ja osa heistä on myös päässyt suitsuttamaan rakkauttaan lehtien palstoille. Viime viikolla erään naistenlehden jutussa Silja Serenadella vihittävä pariskunta kertoi, kuinka viime kesällä suunnitellut häät menivät mönkään, kun suvut eivät päässeet yhteisymmärrykseen kutsuttavien vieraiden määrästä. Nyt pariskunta sanoo piut paut hermoja kiristäville hääjärjestelyille ja nousevat laivaan 18.6. ja sanovat toisilleen ”tahdon”. Pariskunta on aikeissa mennä seuraaman kuninkaallista häitä Tukholmaan seuraavana päivänä.

Hääjuhlia vietetään Valkoisilla Lavoilla silloin tällöin. Viime vuonna mm. Idols-tähti Kristian Meurman juhli tuoreen vaimonsa ja hääseurueensa kanssa naimisiin menoaan Silja Serenadella. Meurmanit matkustivat saunallisessa sviitissä ja illastivat pitkään ja hartaasti Bon Vivantissa. Hääparin mukaan häämatka laivalla oli huolettoman vaivaton, mutta samalla hyvin mieliin painuva kokemus.

Vihkimisen järjestäminen laivoilla on harvinaisempaa, mutta 18.6. järjestettävä Wedding Cruise mahdollistaa sen, että peräti kahdeksan paria sanovat laivalla toisilleen tahdon. Suomalainen pappi tai maistraatin henkikirjoittaja vihkii parit Silja Serenaden Atlantis Palace -yökerhossa ja jokaisen parin vihkimiseen on varattu aikaa puoli tuntia. Eli saman verran kuin yleensä kirkollisissakin häissä. Pyrkimyksemme onkin tarjota jokaiselle parille ainutlaatuinen kokemus, ei liukuhihna-tunnelmaa. Hääparien matkavarauksista ja heidän toivomuksistaan ovat jo huhtikuusta lähtien huolehtineet markkinointikoordinaattorimme sekä tuotesuunnittelukoordinaattorimme. Heistä jälkimmäinen lähtee myös Silja Serenadelle huolehtimaan siitä, että kaikki sujuu suunnitellusti. Wedding Cruise on toistaiseksi sen verran harvinainen risteilyteema, että se on myös saanut osakseen lehdistön huomiota. Helsingin Sanomat kirjoitti kahdeksasta pariskunnasta, jotka solmivat avioliittonsa Silja Serenadella.

Silja Serenade henkilökuntineen on virittäytymässä häätunnelmaan. Laivalla ollaan valmiita vastaanottamaan hääparit juhlaseurueineen ja heille halutaan tarjota ikimuistoiset häät merellisessä ympäristössä. Laivalla on myös paljon kuninkaallisia häitä seuraamaan lähteviä matkustajia ja laivan aikataulukin on muutettu siten, että Tukholmasta lähdetään vasta 19.00 paikallista aikaa. Päivä Tukholmassa –risteilyn 18.6.varanneilla on ollut mahdollista varata risteilylleen Royal Cruise –niminen lisäpaketti, joka on varta vasten kuninkaallisia häitä seuraamaan lähtevien oma fanipaketti. Jos joku lukijoista innostui nyt ajatuksesta lähteä seuraamaan Ruotsin kuninkaallisia häitä Tukholmaan, kannattaa toimia nopeasti, sillä Päivä Tukholmassa –risteilylle Helsingistä on enää vain joitain hyttejä vapaana. Kirjoitushetkellä Päivä Tukholmassa –risteilyille Turusta on hieman Helsingin linjaa enemmän hyttejä vapaana, noin satakunta. Jos siis viikonloput suunnitelmat ovat vielä avoinna, ei muuta kuin Siljan terminaaliin ja sieltä Vickanin häitä seuraamaan!

Teemaristeilyt ovat hyvin suosittuja ja laivoillamme on kalenterivuoden sisällä useitakin teemoja. Pääsääntöisesti kaikenkattava, pari kuukautta kestävä teema on kahdesti vuodessa, kuten viime vuoden Ranska-teema ja tulevana syksynä lanseerattava Italia-teema. Sitten on lyhyempikestoisia teemoja, kuten toukokuun Parsakarnevaalit ja vain yhdellä risteilyllä vallitsevia teemoja, kuten Wedding Cruise. Hääteemaa itse asiassa on ehdotettu myös asiakkaittemme taholta. Mikä ettei jatkossa oli mahdollista organisoida juuri hääristeilyjä näppärien ja hyvin muistettavien päivämäärien yhteyteen!

Laura Saksala
viestintäpäällikkö
Tallink Silja Oy

Kommentointi

Voit kommentoida tämän sivun sisältöä vain kirjautumalla sisään.